Tunnettuja helsinkiläisiä

Helsingin historiaan ja nykypäivään mahtuu monenlaisia tallaajia – syntyperäisiä stadilaisia, maalta muuttaneita ja ulkomailta eksyneitä, kaikki kuitenkin yhtä lailla helsinkiläisiä sielultaan. Ketkä puolestaan luetaan tunnettuihin helsinkiläisiin ja koko kansan kuuluisuuksiin? Nimilista voisi olla pitkäkin, mutta jotkut nimet pongahtavat ylitse muiden. Osa jopa tuo varsinaisia yllätyksiä mukanaan!

Tänä päivänä julkkiksia voi syntyä vaikka syvimmässä Suomen kolkassa, mutta menneiden sukupolvien tunnetut henkilöt olivat enimmäkseen kotoisin suurimmista kaupungeista tai itse pääkaupungista. Kokokansan rakastama näyttelijä-laulaja Tauno Palo, on yksi parhaimmista esimerkeistä tunnetuista helsinkiläisistä. Toinen klassikko on enimmäkseen muusikon uraltaan tunnettu Tapio Rautavaara. On yllätys ehkä monelle, että Rautavaara on myös keihäänheiton olympiavoittaja vuodelta 1948!

Jos siirrytään hieman modernimpaan aikaan ja kirjallisuuden pariin, niin voimme mainita nimiä kuten Jörn Donner, Tove Jansson ja Mika Waltari, jotka kaikki ovat helsinkiläisiä. Nämä nimet ovat tunnettuja myös maailmanlaajuisesti! Ehkä maailmalla vieläkin tunnetumpia helsinkiläistähtiä ovat kuitenkin Michael Monroe, Mika Waltari sekä tietysti Alvar Aalto ja Urho Kekkonen. Nämä helsinkiläiset ovat kukin omalla osaamisellaan ja lahjakkuudellaan tuoneet Suomea maailmankartalle.

Helsingin kansainväliset julkkikset ovat oma sarjansa, mutta ketkä tunnetut helsinkiläiset ovat suomalaisten suosikkeja? Urheilukansaa kun olemme, menestyneet urheilijat nousevat itsestään selvästi pinnalle. Formulakuski Mika Salo on alkujaan helsinkiläinen, ja itse asiassa parhaiten menestyneimmät jääkiekkotähtemme, joista erinomaisia esimerkkeinä mainittakoon Jari Kurri ja Teemu Selänne, ovat ponnistaneet maailman parrasvaloihin – mistäpä muualtakaan kuin Helsingistä!