Liverpool-fanitus suomalaisittain

Liverpool on kaikille tuttu englantilainen jalkapallojoukkue, onhan se ollut olemassa vuodesta 1892. Tiimi on yksi menestyksekkäimpiä Englannissa ja se onkin kahminut itselleen useita mestaruuksia, muun muassa 18 Englannin pääsarjan mestaruutta. Liverpoolissa jalkapalloa alettiin pelata jo vuonna 1878 ja ensimmäinen jalkapalloseura perustettiin samana vuonna. Kiinnostus kasvoi alueella nopeasti ja jo vuonna 1884 pelejä alettiinkin pelata vuokratulla kentällä.

Joukkueessa on ollut muutoksen tuulia. Nykyään vuonna 2015 seuran pitkäikäinen kapteeni ilmoitti siirtyvänsä toiseen joukkueeseen. Valmentaja Brendan Rodgers sai puolestaan potkut ja hänen tilalleen palkattiin Jurgen Klopp, joka pääsi jo ensimmäisellä kaudella liigacupin finaaleihin. Liverpoolin parhaina aikoina voidaan pitää 70-80-lukua, jolloin joukkue saavutti voiton Euroopan cupissa neljästi ja Valioliigassa peräti kymmenen kertaa. Evertonin ja Liverpoolin kamppailut ovat edelleen erittäin seurattuja, ovathan nämä rakkaita paikallisvastustajia keskenään.

Vaikka kyseessä onkin perienglantilainen joukkue, on sillä laaja ja uskollinen kannattajajoukko ympäri maailma myös Suomessa. Suomalaiset eivät ole hiljaisia silloin, kun heidän suosikkijoukkueensa pelaa. Oli kyseessä sitten tv-ottelu tai matsi paikan päällä, halutaan tunnustaa väriä pukeutumisella ja muulla rekvisiitalla.

Mitä suomalainen fani sitten kaipaa, kun ei pääse aivan sinne pääkallopaikalle? Tietenkin niitä paikkoja, joissa voi fiilistellä suosikkijoukkuettaan tai joissa saat ostetuksi vaivattomasti Liverpool fanituotteet. Onneksi internet yhdistää yli maarajojen, joten fanikamat saa helposti kotiin.

Suomessa joukkueen fanijärjestö harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Jäsenet auttavat erilaisia hyväntekeväisyyskohteita – missäpä muuallakaan kuin Liverpoolissa. Yhdistys myös pitää yllä nettisivuja, joilla käydään monipuolisia keskusteluja niin itse joukkueesta kuin muusta siihen liittyvästä. Julkaiseepa järjestö myöskin suomenkielistä lehteä, joka ilmestyy peräti kolmesti kauden aikana.

Järjestö myös järjestää kannattajatapaamisia sekä tietysti vuosikokouksen aina kauden aikana ja erilliset syys- ja kevättapaamiset. Jäsenet ovat mukana aktiivisesti järjestön toiminnassa ja pitävät yhteyksiä myös joukkueen kotimaahan aina mahdollisuuksien mukaan. Kun suomalainen kannattaa jotain asiaa, on hän mukana täydestä sydämestään ja koko energiansa voimalla. Siitä syystä myös Liverpoolin peli-iltoina voi kannattajia nähdä kaupungilla joukkueen väreihin sonnustautuneena ja joukkueen kannatuslaulua ylpeästi rinta rottingilla laulamassa.