Yleistä tieto Helsingistä

Pääkaupunkimme Helsinki on väkiluvultaan ylivoimaisesti Suomen suurin kaupunki yksi maailman nopeimmin kasvavista pääkaupungeista. Vuonna 2012 väkiluku oli Tilastokeskuksen mukaan 603 968. Pääkaupunkiseuduksi lasketaan Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kuntien alueet ja niiden yhteiseksi väkiluvuksi muodostuu yli miljoona.

Helsinki on jaettu 59 kaupunginosaan, jotka on jaettu 34 peruspiiriin, jotka taas kuuluvat kahdeksaan ilmansuuntien mukaan nimettyyn suurpiiriin. Monet kaupunginosat ovat tuttuja jopa Helsingin ulkopuolella asuville. Esimerkiksi Kallio tunnettiin ennen työväestön kaupunginosana. Helsingin ydinkeskustaksi lasketaan Kampin ja Kluuvin kaupunginosat, jotka kuuluvat Eteläiseen suurpiiriin. Muita tunnettuja kaupunginosia ovat esimerkiksi Munkkiniemi, Pasila ja Katajanokka.

Meren ääressä sijaitsevaan Helsinkiin saapuu päivittäin useita risteilyaluksia. Esimerkiksi Tallink Silja, Viking Line ja Eckerö line kuljettavat matkustajia Ruotsiin ja Balttian maihin. Helsingin ydinkeskustasta löytyy myös Suomen suurin rautatieasema, jonka läpi kulkee satoja tuhansia ihmisiä päivittäin. Helsingin julkisesta liikenteestä vastaa Helsingin seudun liikenne eli lyhennettynä HSL tai ruotsiksi HRT. Helsingin alueella voi liikkua bussilla, lautalla, raitiovaunulla, metrolla ja lähijunilla. Kertalippuja voi ostaa automaateista ja matkapuhelimella tai kuljettajilta ja konduktööreiltä. Yhdellä lipulla voi yleensä matkustaa kaikilla kulkuvälineillä. Matkailijoille on myös tarjolla Helsinki card, joka oikeuttaa alennusten ja museoiden sisäänpääsyjen lisäksi rajattomaan julkisen liikenteen käyttöön kortin voimassaolon ajan.

Monet kuuluisat opinahjot sijaitsevat Helsingissä. Svenska Handelshögskolan eli Hanken on yksi Pohjoismaiden arvostetuimmista kauppakorkeakouluista. Helsingin yliopisto on Suomen kansainvälisesti tunnetuin yliopisto. Sen kampus ei ole keskitetty yhteen paikkaan, vaan kampusalueet sijaitsevat eri puolilla Helsinkiä, ja tiedekuntien rakennuksia löytyy keskustasta, Meilahdesta, Kumpulasta ja Viikistä. Helsingin yliopisto on monen tulevan opiskelijan toiveopintopaikka, ja sinne saapuu myös vaihto-oppilaita monista maista.

Helsingistä löytyy useita ainutkertaisia nähtävyyksiä. Kuuluisia rakennuksia ovat esimerkiksi ortodoksikirkko Uspenskin katedraali, maan alle rakennettu Temppeliaukion kirkko, Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo ja modernia arkkitehtuuria edustava taidemuseo Kiasma. Helsingin keskustan arkkitehtuuria leimaa Johan Albrecht Ehrenströmin asemakaavoitus ja Carl Ludvig Engelin suunnittelemat uusklassistiset rakennukset. Esimerkiksi Senaatintorilta löytyy Engelin suunnitelemat Valtioneuvoston linna, Helsingin tuomiokirkko ja Helsingin yliopiston päärakennus. Helsingin saariston nähtävyyksiin lukeutuu lasten suosikki Korkeasaaren eläintarha ja UNESCO:n maailmanperintölistalle päässyt historiallinen Suomenlinna.